Telegraafi Salvo-koira ja kaveri

Ei pidä provosoitua, kun provosoidaan

Kun somessa kuohahtaa, muista Mauno Koivisto ja turvaudu tarvittaessa kriisiviestintäsuunnitelmaan.

Kun olin vielä nuorukainen, jouduin tahtomattani keskelle somekriisiä. Pääsin shibatuttujeni kanssa tapaamaan Japanin kruununprinssiä, ja mediahuomio oli sen mukainen – ihan Japanissa saakka! Luulimme mamin kanssa, että hauskaksi tarkoitettu tempaus olisi hauska tempaus, mutta toisin kävi. Epäiltiin, että yritin varastaa shown ja hyödyntää komeaa ulkonäköäni kaupallisiin tarkoituksiin.

Elämässä sattuu väärinymmärryksiä. Kun joskus pääsen vetämään piharallia naapurin Veeti-koiran kanssa, saattaa kielenkäyttömme tuntua ulkopuolisista huolestuttavalta. Veeti tykkää rähistä, minä puolestaan olen hiljaisempi – mutta nopeampi. Leikkimme on tasapainossa.

Somekin on omanlaisensa temmellyskenttä, jossa on ymmärrettävä tiettyjä pelisääntöjä. Hyvääkin tarkoittavat lausunnot voivat tekstiksi kirjoitettuna saada ei toivottuja tulkintoja. Kriisin kohdatessa neuvo numero yksi on vetää henkeä. ”Ei pidä provosoitua, kun provosoidaan”, sanoi Koiviston Mauno ja valtiopäämiehen neuvo on yhä käyttökelpoinen ohjenuora. Mielensä pahoittajien tunnetilaan ei kannata lähteä mukaan, mutta somessa kommentoijille on hyvä kuitenkin vastata ja selventää näkökulmaansa. Kerran tai kaksi, asiallisesti, faktoilla ja tarvittavilla lisätiedoilla omaa sanomaa vahvistaen.

Somekriisistä on otettava vastuu, jos on tullut vedetyksi mukaan. Vaikeneminen, piiloutuminen tai pahimmassa tapauksessa postauksen tai siihen liittyvien kommenttien poistaminen monesti vain pahentavat asiaa. Kriisitilanteisiin ja -viestintään kannattaa varautua etukäteen, silloin onnistumisen mahdollisuudet kriisinhoidossa paranevat huomattavasti. (Vinkkejä siihen löydät muun muassa oppaastamme, jonka voit ladata tästä.)

Kriisin keskellä on hyvä muistaa pari lohdullista tosiasiaa: perussomekohu menee yleensä ohi muutamassa päivässä. Siinä ajassa maailma on keksinyt jo uusia aiheita, joihin suunnata tarmonsa.

Toiseksi, somekohuista kannattaa ottaa opikseen: mikä toimi, mikä olisi voinut mennä paremmin. Ensi kerralla osaat jo paremmin! (Ja jos tuntuu, ettet osaa, kysy mamilta ja sen työkavereilta vinkkejä!)

Ystävällisin terveisin,

Salvo, etätoimistokoira

”Somekriisistä on otettava vastuu, jos on tullut vedetyksi mukaan. Vaikeneminen, piiloutuminen tai pahimmassa tapauksessa postauksen tai siihen liittyvien kommenttien poistaminen monesti vain pahentavat asiaa. ”

Tilaa uutiskirje