Telegraafi Aromtech

Viestinnästä voimaa tyrniöljymarkkinoille

Viestintä on kotimaiselle marjatuotteita kehittävälle Aromtechille tärkeä tapa saada lisää näkyvyyttä uusille tuotteille. Yhteistyö Telegraafin
kanssa on ollut tuloksellista.

Telegraafi on tehnyt yhteistyötä Aromtechin kanssa loppuvuodesta 2016 lähtien. Silloin Aromtech toi markkinoille ensimmäiset omat, suoraan kuluttajille suunnatut Membrasin-tuotteet.

 

Aromtechin tuotteet perustuvat tyrniöljyyn, jonka vaikutuksia yritys on tutkinut yhdessä Turun yliopiston kanssa 1990-luvulta lähtien.

 

Viestinnällä näkyvyyttä

 

Telegraafi tekee Aromtechille mm. viestinnän suunnittelua, mediatalokierroksia ja tuotetiedottamista.

 

Viime vuonna Aromtech toi markkinoille Membrasin Vision -tuotteet, jotka on tarkoitettu kuivien silmien hoitoon. Tuotteet mainittiin vuonna 2017 printti- ja verkkomedioissa 27 kertaa. Artikkelien näkyvyys mainosarvona mitattuna oli noin 40 000 euroa ja lehtien yhteenlaskettu levikki oli 2,5 miljoonaa lukijaa.

 

– Viestintä on yksi tärkeimmistä työkaluista yrityksen näkyvyyden lisäämisessä ja uusien tuotteiden lanseerauksessa. Viestinnällä saatu orgaaninen näkyvyys on huomattavasti ostettua mainontaa vaikuttavampaa ja kustannustehokkaampaa, toteaa Aromtechin toimitusjohtaja Helena Korte.

 

Lisää yhteistyötä luvassa

 

Keväällä 2018 yhteistyö Telegraafin ja Aromtechin välillä jatkuu, kun markkinoille tuodaan Women Unlimited -konsepti, jonka tarkoitus on parantaa naisten elämänlaatua.

 

– Telegraafin kanssa asiointi on sujuvaa ja asiat hoituvat aina laadukkaasti. Telegraafin viestintäkonsultit myös edistävät sovittuja asioita proaktiivisesti, mikä on etu tällaiselle pienelle yritykselle, jossa oman talon henkilöresurssit ovat rajalliset, Korte kertoo.

”Viestintä on yksi tärkeimmistä työkaluista yrityksen näkyvyyden lisäämisessä ja uusien tuotteiden lanseerauksessa.”

Tilaa uutiskirje